Pääkonsertti, Vanhankylänniemi 5.7.1980

Big Joe Williams (USA)
Dave’s Bluesbringers (FIN)
Hojas (FIN)
Henry Ojutkangas & Friends (FIN)
Super Blues Band (FIN)
Tom Gustafsson (FIN)

Puistoblues 1980, lavalla John Lee Hookerin sijasta Big Joe Williams. Yleisö piti kovasti. Katso oheinen videotallenne vuoden 1980 Puistobluesin pääkonsertista.

”Hinnaksi sovittiin 20 000 markkaa. Sillä olisi tullut Hooker ja hänen yhtyeensä The Coast to Coast Blues Band. Varaus tehtiin jo huhtikuussa, ja kaikki näytti hyvältä. Kaupunkikin suostui myöntämään 10 000 markan suuruisen avustuksen asian helpottamiseksi. Puistobluesia ryhdyttiin rakentamaan valtavalla innolla. Hooker oli sentään sellainen nimi, että tapahtuma tultaisiin noteeraamaan Keski-Uudenmaan ulkopuolellakin. Vaan maailmassa on sellainen asia kuin Murphyn laki. Sen mukaisesti John Lee Hooker sairastui vajaat kaksi viikkoa ennen Puistobluesia. Diggarit saivat kuulla, että hän oli joutunut sairaalaan ja peruuttamaan siten tulonsa. Piti ryhtyä miettimään korvaavaa esiintyjää, ja löytyihän se, joskaan ei aivan yhtä kuuluisa.” Crazy Blues


Yhteystiedot

JBJD – Järvenpään
Blues-Jazz Diggarit Ry

info@puistoblues.fi

SIvuston toteutus ja visu:
Dirty Agency Oy

Kiitos yhteistyöstä ja avustuksesta:
Suomen Kulttuurirahasto sr

Kiitos yhteistyöstä ja avustuksesta:
Uudenmaan rahasto

Osoite

Sibeliuksenväylä 45
04400 Järvenpää

Olemme European Festivals Associationin jäsen yhdistys


Yhteistyössä:

Privacy Preference Center